”Mitäpä muutakaan kaltaiseni nero tekisi kuin rakentaisi monumentin itsestään ja sitten valelisi sen pulunpaskalla?”, kyselee romaanini päähenkilö.

Neroiksi haluaville tiedoksi: kehittäkää jättiläismäinen itseironia. Jättiläismäinen, koska sen on pohjimmiltaan tuettava monumenttianne, ei kaadettava sitä.

Opetelkaa myös metaforioimaan tilanne kuin tilanne, näkemään arjen banaliteetit monumenttinne rakennusaineina. Älkää tyytykö pitämään metaforianne sisuksissanne, vaan oksentakaa ne kaveripiiriin. Ennemmin tai myöhemmin tulette monumenteiksi. Itseironian ansiosta kukaan ystävistänne ei kykene sitä kiistämään – senhän te olette tehneet jo itse, kaikkia muita vakuuttavammin.

Välttäkää eksentristä ulosantia. Toisin kuin yleensä luullaan, se ei tue neron monumenttia vaan pelkkää maallikkomaista käsitystä neron pinnallisesta olemuksesta. Eksentrisyys tulee itsestään, monumentin valmistumisen myötä. Keskittykää olemaan neroja, älkää väärinymmärrettyjä neroja.

Helpoin osuus tulee tässä:

1) Kirjoittakaa romaani.
2) Kirjoittakaa sinfonia.
3) Muodostakaa laajoja, nopeita ad hoc-teorioita, jotka kääntävät puheena olleen asetelman ylösalaisin, vakuuttavasti.
4) Hämmästyttäkää ympäristöänne multilahjakkuudellanne. Mutta senhän te jo teittekin.