No niin, "kuoliaaksi vaietun" lähtökohta on muuntunut. Ilmoitin ystävilleni blogin läsnäolosta Intersubjektissa. Jos ymmärrämme projektini analogiana vaikkapa pistesarjalliselle sävelteokselle, on sanottava kieltämättä hieman resignoituneesti tämän seikan olevan verrattavissa sellaiseen permutaatioon, joka ei enää ole johdettavissa perusrivistä.

Joten parempi olla analogioimatta blogiani pistesarjallisin metodein työstettyyn musiikkiin. Minä en ole mikään Darmstadtin Stockhausen-klooni, joka on jämähtänyt Toisen maailmansodan jälkeiseen epistemologiseen tyhjiöön, jossa shönbergiläinen subjekti pohtii Narkissoksen vapautumisen ongelmaa mahdollisimman epägermaanisesti.

Täytynee kouluttautua vielä hitusen. Minusta tulee vielä oiva flanööridiletantti, jolle suoraan perseestä kukkaan puhkeava arroganssi on toinen orvaskesi.

(Niin, siis ”flanööridiletantti” nimenomaan metaforisessa ja intersubjektisen sivullisuuden kiistämättä hieman paradoksaalisessa mielessä, ei niinkään fyysisessä corpuksessa. Onko tämä tarpeeksi todistamaan sen, että olen kuolemanvakavissani?)