Säät ovat käyneet kuumiksi. Vuodenaikaan nähden sitä on pidettävä hyvänä asiana. Olen päättänyt omistaa heinäkuun ensisijaisesti romaanin kirjoittamiselle, joskin toivon edistyväni myös sinfoniassani. Pidän kuitenkin romaania prioriteetissa, katson olevani kirjailijana kypsempi kuin säveltäjänä, toistaiseksi. Vaatii kokonaisen sinfonian, jotta oman ilmaisunsa saa alustavasti haltuun. Käytän analogiaa surutta hyödykseni: ensimmäinen romaani vertautuu ensimmäiseen sinfoniaan, molempiin kuuluvat debytantin neuroosit. Paradoksaalista on, että jo ensimmäiset on tehtävä kuolemanvakavissaan, vaikka samalla tuleekin ajatelleeksi, että vasta seuraavassa puhkeaa kukkimaan. Aikaisintaan.

Oleellista on se, ettei tietoisuus seuraavan paremmuudesta vaikuta käsillä olevaan prosessiin muuten kuin kannustavasti, ruoskien yhä antautuneempaan ankaruuteen debyytinkin suhteen. Näin on oltava, mikäli mielii Toisen Teoksen toteutuvan järjellisesti, paremmuuden ja kypsymisen hengessä.

”Kypsymiseen” voi tietenkin suhtautua skeptisesti. Postmodernisti minussa tuntuu vaativan sitä. Mutta toisaalta kyllä tuntuisi hiton tekopyhältä väittää, ettei taiteilijanuraansa aloitteleva subjekti muka jollain tapaa kasvattaisi taidokkuutaan romaani romaanilta, sinfonia sinfonialta. Olkoon siis tämä kypsymiseen liittyvä huomio kuriositeetti, jolla ilmaisen diletanteille, etten suhtaudu asioihin hivenen romantisoiden puutteellisen kompetenssin vuoksi. Niin, diletantille minussa itsessäni, tietenkin, yhtä lailla…

Minulla on muuan ystävä, sattumoisin lahjakas prosaisti kuten minäkin (tosin itseäni lyyrisempi), käytännön tasolla ainoa, jolle voi uskottavasti selvittää, alan syntaksilla, mistä uudessa romaanissani on kysymys. Tietenkin näin on oltava, sillä kukaan muu ystäväpiiristäni ei kirjoita vakavissaan. Keskusteluja viriää aiheesta ja sen vierestä, erityisen mielenkiintoisena pidän tyyliemme vertailua ja eroavaisuuksien kartoittamista, molemmat kirjoittavat ”vaikeasti”, mutta niin eri tapaan, hän keskitetymmin, proosarunomaisesti, minä enemmän tarinoiden, eritellen. Jos jotain samaa on löydettävissä, niin se, että molemmat olemme metaforikkoja enemmän kuin metonymikkoja…

Odotan innolla, että hän saavuttaa sen mitä etsii, löytää lujan tematiikan mahdolliseen romaaniin (tai proosarunoteokseen), tuo jonain päivänä nähtäväkseni nivaskan paperia, asiaankuuluvan intoilevana (kuten itsekin teen, kun olen jälleen keksinyt uutta), enkä ollenkaan epäile ettei hän sitä löytäisi. Totesin hänelle taannoin – hän on parisen vuotta minua nuorempi – olevani jokseenkin varma siitä, että hänellä on romaani valmiina ennen kahdettakymmenettäviidettä ikävuottaan. Itse saavutin tuon lukioikäisenä asettamani tavoitteen juuri ja juuri. Debyytti valmistui saman vuoden syyskuussa, minä täytin vuosia marraskuussa.