Sanovat, että vain harva 70-luvun progedinosaurus selvisi hengissä 80-luvusta. Historia todistaa, että ainakin bändit kuten Yes ja Gentle Giant sortuivat jonkinlaiseen "kaupallisuutta" tavoittelevaan rock-ilmaisuun. Punkkarit kuulemma kuitenkin jättivät rauhaan Van der Graaf Generatorin jätkät, joiden musiikki oli ilmeisesti riittävän simppeliä läpäistäkseen DIY-estetiikan vuotavan seulan. King Crimson puolestaan jatkoi klassikkojen tuottamista, pysytellen pinnalla luullakseni äärimmäisen vieraantuneisuutensa ansiosta, jota ehkä punkkaritkin älysivät säikkyä (KC:ta onkin kuunneltava pelonsekaisella kunnioituksella!), tajuttuaan, että bändin fanit olivat yhtä pihalla Kuningas Purppuraisen ulosannin suhteen kuin sen soittajatkin.

No, olihan 80-luvullakin elämää. King Crimsonin Disciplinen ja Three of a Perfect Pairin lisäksi siis. Nimittäin The Smiths. (Mutta sehän on POPPIA!) (Juu juu.) 90-luvulla Dream Theater herätti henkiin progeskenen, vaikka toki muitakin "pioneereja" oli – Fates Warning esimerkiksi. Progressiivinen rock elää nyt uutta nousukautta; oikeastaan tämän nousukauden terävin kärki on jo ohitettu – sanon tämän vain, mikäli ette tosissanne kuvittele minulla olevan Kykyä Tarkastella Epookkijanaa Kiihkottomasti & Autenttisesti –, jaa milloin, no, ehkä joskus Dream Theaterin Awaken ja The Flower Kingsin Back in the World of Adventuresin aikoihin, nythän keskinkertaisuus ja mammuttitauti rehottavat jälleen moniaalla. Kuunnelkaapa vaikka Neal Morsen uudempaa tuotantoa. Tai bändiä nimeltä Riverside. Tai Pain of Salvationin Be. Toisaalta löytyy poikkeuksellista innovatiivisuuttakin, esimerkiksi The Mars Volta, joka toistaiseksi vain harvakseltaan on sortunut olemaan suoranaisesti tekotaiteellinen...

Milloin viittamiehet mahtavat palailla kehiin? King Crimsonin jätkät näyttävät ainakin jääneen peruuttamattomasti villaslipoverilinjalle, mitä en ihmettele, täytyyhän paidan olla samaa sävyä Frippin kulmakarvojen kanssa (jotka tosin uhkaavat jäädä otsaryppyjen varjoihin). Niin, no, Spock's Beardin kitaristilla on dvd:llä hieno havaijipaita. James LaBrie ei toivon mukaan käytä enää pyöräilyshortseja. Steve Vai koreillee edelleen dannymaisesti topeillaan ja olkatoppauksillaan. Mutta missä ovat menninkäiset ja maahiset, velhot ja viitat? Tapaako niitä Jethro Tullin keikoilla? Ozric Tentaclesissakin taitavat jatkaa aina yhtä magnetisoivalla vesipiippu-rastat-ja-iso-pipo-linjalla.

Ei progea ilman menninkäisiä! Söpöjä! Karvaisia!