Paahduimme viikon ajan Turkin Antalyassa, Konaklin Blue Star Hotel Club Demissä. Kaipailin koko viikon Suomen hyistä, harmaata kesää. Kun lämpötila oli jotain +36 astetta ja ilmankosteus taatusti yli yhdeksänkymmentä prosenttia (se Välimeren lämmin tuulahdus), riitti paidan kastumiseen reilut kymmenen askelta ulkosalla. Kalliin Orchestration-opukseni sivutkin käpristyivät tuossa kirotussa kosteudessa. Aidosta Turkista emme nähneet persekarvan vilaustakaan, koska kaikki oli selvästi ollut jo vuosikaudet turistien kansoittamaa, ryvettämää ja pilaamaa. Hinnat eritoten. Hotelli järjesti noin joka toinen ilta ohjelmaa, jota seuratessani tulin siihen johtopäätökseen, että Celâl Salik oli oikeassa: Turkki on maa, jossa kaikki on kopion kopiota. Siis kuten Suomikin. Meille esitettiin mm. länsimaisen populaarimusiikin kasari- ja ysäriklassikoita (hirveä Eternal Flame, sekä sen kaikki lajitoverit) turkinenglannilla aksentoituna (lausuvat sanan "original" oorzinal jne.), popularisoitu ja banalisoitu kuvaelma (jossa tietysti oli sangen kehuttava ruokapuffetti, se täytyy myöntää) turkkilaisesta kulttuurista fetsipäisine ja hunnuttettuine tanssijoineen ja muuta vastaavaa.

Viheliäisintä oli kuitenkin katsella solariumissa paahtuneita ruotsalaisnuoria, jotka esittelivät puoli päivää täydellisiä vartaloitaan hotellin uima-altaalla ja painuivat sitten veteen kutemaan. Mikä mahtava itsevarmuus, mikä täydellinen välinpitämättömyys ympäröivää sosiaalista todellisuutta kohtaan! Meikäläisen kaltainen vaalea, velttolihainen skandinaavi tunsi itsensä siinä seurassa melkoisen mitättömäksi. Turha oli hokea itselleen, että nämä tuskin ovat kirjoittaneet sinfoniaa, romaania, jne. jne. Nerona oleminen on haastavaa, jos ympärillä on kielimuurin lisäksi aurinkoöljyttyjen sikspäkkien barrikadi.

Kyllä tuntui hiton hyvältä palata takaisin kylmään Suomeen, jossa pohjoistuuli puhalsi etelän vaikut korvista. Täällä sentään tuntee olevansa jotain, velton lihan voi kätkeä vaatteiden alle, nauttia eksentrisyydestään ja vieraantuneisuudestaan ja leikkiä neroa, koska on mitä on. Kotimaan kamaralla kukaan ei sentään kykene väittämään minulle vastaan pelkällä olemuksellaan.