Hyvää keskiviikkoiltapäivää, arvoisat jne. jne.

Umberto Econ Foucaultin heilurissa ihmiset jaetaan neljään päätyyppiin. Siis tyhmiin, idiootteihin, hölmöihin ja hulluihin. Siteeraan teosta laajahkosti.

”Tyhmä ei puhu mitään, änkyttää, joku paikka nykii. Tyhmä työntää jäätelölusikan otsaansa koska häneltä puuttuu koordinaatiokyky. Hän menee pyöröovessa väärään suuntaan.”

”Idiootti puhuu aina lasin vierestä.” … ”Hän haluaa puhua siitä mitä on lasissa, mutta kuinka ollakaan hän puhuu aina vierestä. Idiootti on, jos niin haluatte, se joka työntää varpaan korvaansa, joka kysyy miten ihastuttava rouva vaimonne voi sellaiselta jonka vaimo on juuri lähtenyt omille teilleen.” … ”Idiootti on hyvin kysytty henkilö, varsinkin sosiaalisissa yhteyksissä. Hän saa kaikki hämmentymään, mutta hänestä riittää puhumista. Positiivisimmillaan hän on diplomaatti.”

”Ah. Hölmö ei koskaan erehdy käytöksessään. Hän erehtyy perusteluissaan. Hän on se, joka sanoo että kaikki koirat ovat kotieläimiä ja kaikki koirat haukkuvat, ja koska kissat ovat kotieläimiä, myös kissat haukkuvat. Tai että kaikki ateenalaiset ovat kuolevaisia, kaikki pireuslaiset ovat kuolevaisia, joten kaikki pireuslaiset ovat ateenalaisia.”
”Mikä pitääkin paikkansa.”
”Kyllä, mutta se on pelkkä sattuma. Hölmö saattaa joskus osua oikeaan, mutta hänen perustelunsa ovat aina virheelliset.”
”Siis on oikein sanoa vääriä asioita kunhan perustelut ovat oikeat?”
”No perhana. Miksi kukaan muuten viitsisi olla rationaalinen eläin?”
”Kaikki suuret apinat ovat kehittyneet alemmista elämänmuodoista, ihminen on kehittynyt alemmista elämänmuodoista, joten ihminen on suuri apina.”
”Kohtalainen. Tällaisessa argumentoinnissa kyllä huomaa jonkin vian, mutta vian osoittaminen on työlästä. Hölmö on erittäin taitava inttäjä. Hullun huomaa heti (puhumattakaan tyhmästä), mutta hölmön logiikka kulkee melko samanlaisia latuja kuin oma logiikka, paitsi että siinä on hienonhieno liukuma. Hölmö on paralogismin mestari. Kustantajalle se on kauhistus, hölmön huomaamiseen voi mennä iät ja ajat. Hölmöjen teoksia julkaistaan paljon, sillä ensisilmäyksellä ne näyttävät vakuuttavilta. Kustantajalla ei ole tarvetta havaita kuka on hölmö. Kun tiedeakatemiatkaan eivät havaitse, miksi kustantajan pitäisi?”
”Myöskään filosofia ei erota hölmöä. Pyhän Anselmin ontologinen argumentaatio on hölmöä. Jumala on olemassa koska minä voin havaita hänet kaikessa täydelliseksi, myös olemassaolossa. Pyhimys sekoittaa toisiinsa olemassaolon ajatuksen ja olemassaolon realiteetin.”
”Kyllä, mutta Gaunilon vasta-argumentit ovat yhtä hölmöjä. Minä voin ajatella meressä olevaa saarta vaikka tuota saarta ei ole olemassa. Hän sekoittaa mahdollisen ajattelun ja todellisen ajattelun.”

”Hullun tuntee heti. Hullu on sellainen hölmö, joka ei osaa sääntöjä. Hölmö yrittää perustella väitteensä, hänen logiikkansa on ehkä kelvoton, mutta se sentään on olemassa. Hullu ei piittaa logiikasta, hänellä on omat oikotiensä. Hänelle kaikki käy perusteluksi kaikelle. Hullulla on yksi päähänpinttymä, ja mitä tahansa tapahtuukin, se vain vahvistaa hänen käsitystään. Hullun tuntee siitä millaisia vapauksia hän ottaa perustelujen suhteen ja mistä hän innostuu. Voi kuulostaa omituiselta, mutta ennemmin tai myöhemmin hullu siirtyy aiheeseen temppeliherrat.” (Eco 1988/1990: 73-76.)

Nero on sitten yksilö, jolla ”yksi komponenteista on ylikehittynyt ja ruokkii muita”, kuten J. Belbo asiaa luonnehtii. ”Normaalitapaus” puolestaan sellainen, jossa kaikkia neljää tyyppiä esiintyy ”sopivassa suhteessa”.

Jos olet hölmö, et luultavasti tunnista itseäsi yhdeksikään esitellyistä ihmistyypeistä. Mikä tragedia.