Kirjoitan, katselen pihalle. Kulunut syys on ollut kiistattoman pittoreski jopa siinä mielessä, että tämän po. pittoreskiuden voi mielestäni kohottaa muiden syksyjen melko keskimääräisten pittoreskiuksien yläpuolellekin. Siis: kaunista on ollut.
Maanantai-ilta oli poikkeuksellinen, vaikka kaltaisellani poikkeusyksilöllä ei arkea olekaan, jokainen hetkeni on täynnä karismaa à la grande récit, mutta käyköön tämä vain sivuhuomautuksesta; niin, maanantai-iltana olin erään ystäväni kanssa tuulastamassa, ja se oli kuulkaa eksperimentaalista se.
Mitä tuulastamiseen tarvitaan? 1) Voimakas valonheitin, 2) atrain, 3) kaksi ihmistä joista toinen huopaa toisen vahdatessa keulassa lampun ja atraimen kanssa, 4) suhteellisen tuuleton sää, 5) riittävän kylmät pintavedet, 6) pimeyttä eli ilta tai yö.
Aika pian huomasimme, että kalat olivat säikkyjä ja toistaiseksi pysyttelivät syvällä. (Niin, tuulastaminen tapahtuu rantamatalikoissa, lampun on yletyttävä valaisemaan pohja, jota vasten kalat erottuvat jos niitä on.) Ystäväni S. arveli pintavesien lämpötilan olevan liian korkean, reilut kahdeksan astetta. Kolusimme viisi tai kuusi tuntia eri rantavesiä tähtien ja täydenkuun valossa, mutta mitään ei atraimeen sattunut.
Parasta reissussa olikin se tunnelma, eikä tässä lauseessa ole vaihteeksi mitään ironista. Öisessä järvessä on kiintoisa epätoden tuntu, en ala sitä tässä luonnehtia, menisi vielä tökerömmäksi; olo oli avuttoman ja maailman reunalta pudonneen välimaastossa – vielä kun tiesi, että vedet olivat karikkoiset (onneksi meillä oli kaikuluotain).
No, loppuvaiheessa yökosteus alkoi aiheuttaa valonheittimen ja akun väliin kosketushäiriöitä. Palaillimme kotirantaan auton ja trailerin luo – GPS-paikantimen mukaan matkaa oli yli kaksi kilometriä ja niemenkärkeen jätetty ulkotuli erottui siinä missä kookkaampikin valonlähde (mitä S. hämmästeli) –, ohitimme pimeässä vaaleana hohtavan karikkoisen luodon, joka hitto vie näytti aavemaiselta, kiskoimme veneen trailerille, pakkasimme kamat.
Sovimme, että parin kolmen viikon päästä tullaan uudestaan. Silloin pitäisi olla jo yöpakkasia, lehdettömät puut, kylmenneet pintavedet. Minä koetan kuvitella, miltä seitsenkiloinen hauki näyttää valonheittimen kiilassa makaillessaan. Ehtiikö sen seivästää? Atrain pitää työntää veden alle ennen kalan lävistämistä, jottei molskahda. S.:n mukaan kalat ovat siihen aikaan vuodesta enemmän kohmeessa, ne vain "möllöttävät".
Maanantai-ilta oli poikkeuksellinen, vaikka kaltaisellani poikkeusyksilöllä ei arkea olekaan, jokainen hetkeni on täynnä karismaa à la grande récit, mutta käyköön tämä vain sivuhuomautuksesta; niin, maanantai-iltana olin erään ystäväni kanssa tuulastamassa, ja se oli kuulkaa eksperimentaalista se.
Mitä tuulastamiseen tarvitaan? 1) Voimakas valonheitin, 2) atrain, 3) kaksi ihmistä joista toinen huopaa toisen vahdatessa keulassa lampun ja atraimen kanssa, 4) suhteellisen tuuleton sää, 5) riittävän kylmät pintavedet, 6) pimeyttä eli ilta tai yö.
Aika pian huomasimme, että kalat olivat säikkyjä ja toistaiseksi pysyttelivät syvällä. (Niin, tuulastaminen tapahtuu rantamatalikoissa, lampun on yletyttävä valaisemaan pohja, jota vasten kalat erottuvat jos niitä on.) Ystäväni S. arveli pintavesien lämpötilan olevan liian korkean, reilut kahdeksan astetta. Kolusimme viisi tai kuusi tuntia eri rantavesiä tähtien ja täydenkuun valossa, mutta mitään ei atraimeen sattunut.
Parasta reissussa olikin se tunnelma, eikä tässä lauseessa ole vaihteeksi mitään ironista. Öisessä järvessä on kiintoisa epätoden tuntu, en ala sitä tässä luonnehtia, menisi vielä tökerömmäksi; olo oli avuttoman ja maailman reunalta pudonneen välimaastossa – vielä kun tiesi, että vedet olivat karikkoiset (onneksi meillä oli kaikuluotain).
No, loppuvaiheessa yökosteus alkoi aiheuttaa valonheittimen ja akun väliin kosketushäiriöitä. Palaillimme kotirantaan auton ja trailerin luo – GPS-paikantimen mukaan matkaa oli yli kaksi kilometriä ja niemenkärkeen jätetty ulkotuli erottui siinä missä kookkaampikin valonlähde (mitä S. hämmästeli) –, ohitimme pimeässä vaaleana hohtavan karikkoisen luodon, joka hitto vie näytti aavemaiselta, kiskoimme veneen trailerille, pakkasimme kamat.
Sovimme, että parin kolmen viikon päästä tullaan uudestaan. Silloin pitäisi olla jo yöpakkasia, lehdettömät puut, kylmenneet pintavedet. Minä koetan kuvitella, miltä seitsenkiloinen hauki näyttää valonheittimen kiilassa makaillessaan. Ehtiikö sen seivästää? Atrain pitää työntää veden alle ennen kalan lävistämistä, jottei molskahda. S.:n mukaan kalat ovat siihen aikaan vuodesta enemmän kohmeessa, ne vain "möllöttävät".
Kommentit