Meidän uskovaisten keskuudessa ajatellaan käsittääkseni melko yleisesti siihen tapaan, että jos ihminen tietäisi millaiset kauhut häntä helvetissä odottavat, hän välittömästi tekisi parannuksen ja alkaisi seurata Jeesusta. Ihminen siis tavallaan joutuu helvettiin ”vastoin parempaa tietoa”.

Esimerkiksi romaanissani – ja toki muutenkin – haluan kyseenalaistaa tällaista ajattelutapaa. Teoksen henkilögalleriaan lukeutuu yksilö, jolla on paitsi tieto pelastuksesta, myös kadotuksesta – ja hän valitsee kadotuksen, ei suinkaan vastoin parempaa tietoa vaan siksi, ettei halua tulla pelastetuksi. Hän tunnistaa perimmäiseksi vaikuttimekseen halun kärsiä ikuisesti. Näin ollen kysyn romaanissani, voisiko olla mahdollista, että osa meistä todella haluaa paikkaan, joka ei ole ihmiselle tarkoitettu.

No, perimmäiset vaikuttimethan ovat aina epäselviä ja useimmiten tavoittamattomissa. Niinpä on helppo viisastella, että ”varmasti ihan jokainen meistä haluaa taivaaseen, osa vain ei tiedä sitä”. Mutta mitäpä merkitystä on tietymättömiin jäävällä vaikuttimella, sillä, joka on niin syvällä vaikuttimien meren pohjalla, ettei sitä syvällisimmänkään itsereflektion avulla ole mahdollista tavoittaa?

Voihan tietysti olla, että romaanihenkilöni on inhimillinen mahdottomuus. Mielestäni sillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, kun erään diskurssin (tai eräiden diskurssien) dogmi tulee joka tapauksessa kyseenalaistettua.

Toisaalta kyseenalaistan romaanissani yhtä lailla sen, onko mitään syvyyksiä (ihmisessä) edes olemassa, tai oikeastaan tämä asetelma ilmestyy romaaniini jo kontekstinsa ennalta-asettamana. ”Syvyydettömänä” ihminen ei voi ottaa kantaa perimmäisiin vaikuttimiinsa – niitä tuskin on silloin olemassa. Helvettiin haluava menee helvettiin lähinnä mieliteon vuoksi.

En toki kuvittele, että tässä ”ihminen haluaa helvettiin vaikka tietääkin” -asetelmassa olisi varsinaisesti mitään subversiivista. Vanha juttu, epäilemättä (luulisi jo Dostojevskin keksineen moisen, hänhän on niin syvällinen).

Sitä paitsi, kaikkihan eivät edes usko taivaaseen. Saati helvettiin. Niinpä kolumnin lopuksi poikkeamme vielä sartrelaisiin syövereihin:

Kun maailma loppuu, älypäät osoittavat suosiotaan.

Niinpä niin, klovni oli ilmestynyt lavalle ja huutanut: ”Täällä palaa!”