Päähenkilöt:

Sami ”Tuosta nyt ei tiiä onko tuo vitsi vai jotain muuta” Renkola – miksaus & systeemit yms. kamahässäkät

Jonne ”Varmaan” Karjalainen – kitara & kuittailut

Janne ”Mitä? Mikä rakenne?” Pitkänen – basso & soiton jatkaminen kappaleen loputtua

Juha ”Vedetää rummut luuppaamalla… vedetään kaikki luuppaamalla” Romppanen – rummut & varkkiääni

Makke ”Soitatte siihen saakka kunnes kuollaan kaikki, KUOLLAAN, kuulitteko?!?” Niemi – piano, koskettimet, laulu & oleminen bändin musajuttujen ”yleispaskiaisena”

 

 

Prologi: Historia

Vuoden 2006 kesä. Jonne sanoo minulle, että ”olis kiva soitella yhessä jotain” tai jotain sinnepäin. Kehitelemme jostain ns. poppoon. Itse en vielä omista edes pianoa, soittotaidot lähinnä kuraa, mutta intoa löytyy. Rumpuihin Juha ja bassoon silloinen nuorisopastorimme Toni Eronen. Soittelemme satunnaisesti seurakunnan tiloissa. Jamittelua, ei mitään vakavaa. Toni lähtee ja pyydämme tilalle pikkuveljeni Akin. Talvi 2007. Kesäbändi on unohtunut, mutta perustamme uuden, vähän vakavammassa mielessä. Ojasen Riku (nyk. Kristersson) rumpupallille, Pitkäsen Janne basson varteen. Keksimme nimeksi Godfather. Alan säveltää: kulmikasta, pottumaista musiikkia. Soitamme kappaleita parissa nuortenillassa seurakunnalla, eikä niistä pidetä. Päin naamaa ei moni uskalla kritisoida. Olemme nuoria & uhmakkaita ja visioimme tähän tapaan: ”Muut tekevät mitä uskaltavat ja me mitä halutaan.” Riku muuttaa Helsinkiin ja tilalle tulee hänen pikkuveljensä Simo. Tyylimme elää, kaikenlaisia tilapäisiä kehitelmiä, jazzia, metallia, erikseen ja sekoitettuna. Sitten se löytyy, ns. tyyli. Alusta asti olemme halunneet olla progebändi, nyt kappaleet ovat sitä todella. Harjoittelemme kohtalaisen säännöllisesti. Kesä kuluu. Kappaleita on kaksi ja ne ovat hankalia. Talvi 2008. Sävellän uutta musiikkia. Joku kysyy, onko meidän musiikkimme gospelia ja minä eksyn määritelmätiheikköön josta vapaudutaan kompromissilla: ”Se on semmosta pohdiskelevaa.” (Mitä? Miten musiikki voi ”pohdiskella”? Äh, olkoon.) Harjoittelemme entisiä kappaleita, joista toinen, Golden Age, alkaa kyllästyttää. Hyllytämme Golden Agen jossain vaiheessa joten meillä on edelleen kaksi biisiä, ”Giljotiini”, jota on treenattu vasta vuosi sekä uutena Silver. Huomaan, että sanoitustyylini käy yhä kryptisemmäksi. Bändin nimi vaihtuu Il pendolo di  Foucault’ ksi lisenssijuttujen takia. Kevät 2009. Simo jättäytyy bändistä palaveeraamisen jälkeen, koska katsoo ettei nuorimmaisena kykene olemaan yhtä kunnianhimoinen. Pyydämme rumpuihin Juhaa, joka suostuu käytännössä siltä seisomalta. Treenailemme seurakunnalla. Sami ottaa yhteyttä, ”olisi kiva miksailla” tms. Olemme innoissamme. Kesä 2009. Toteamme, että joillakin on selviä antipatioita meitä kohtaan, mutta syyt jäävät epäselviksi. Päätämme jättää ”kritiikin” omaan arvoonsa, koska se kuulostaa epäilyttävästi projisoinnilta. Juha valittelee ”hikitreeneistä”, kesä on sittenkin kuuma, ja totta, jokaisen soittosession jälkeen on käytävä suihkussa. Päätämme nauhoittaa Silverin. Ns. säätämisen jälkeen saamme sovittua, että rummut ja kitarat nauhoitetaan elokuun lopulla. Istuskelemme iltaa Jannen porukoiden mökillä, syömme ns. grilliruokaa ja uimme samalla kun visioimme 1) bändin logolla varustetuista lukuisista tuotteista, 2) siitä viitsisikö tilata Thomannilta satojen tuhansien edestä studio- ja soittokamoja, nauhoittaa n. 28 päivää jotain shittiä ja sitten palauttaa kamat ennen kuin 30 päivää on kulunut, ”koska emme olleet tyytyväisiä”. Kakkoskohta jää toteuttamatta, koska Janne olisi kuitenkin muistanut kamojen palautuksen vasta 31. päivänä ja bändi olisi saanut maksaa n. 896 000 euroa, mikä tekee tosin vain 224 000 per jätkä mutta kuitenkin. Janne sanoo haluavansa ottaa käyttöön bändin entisen nimen Godfather, muistutan häntä lisensseistä, Jonnen kanssa pohdiskelemme voisiko nimi olla sittenkin Foucault’s Pendulum. Päädymme siihen, että bändin nimi on sekä Il pendolo di Foucault että Foucault’s Pendulum, tuttujen kesken ”Il pendolo”, levyn kanteen sitten joskus varmaankin se englanninkielinen. ABC:lta roiskeläppiä, HK:n purilaisia (joissa on hinta-laatusuhde kohdallaan: ovat halpoja ja huonoja) ja italiansalaattia. Käppäilemme Penttilän sahan jämillä ja ihailemme maaperänpuhdistusaltaita. Mietimme, että nämä maisemat sopisivat levyn kanteen, meikäläinen estetisoi ankean miljöön, ”tää on jotain todellista tää”. Päätämme alustavasti, että Silver soitetaan tempolla 116.

 

Ensi kerralla: Studiopäiväkirja osa 1: Pöllänlampi