Inhoan puheita aivojen narikkaan laittamisesta, aivojen nollaamisesta, rentoutumisen jatkuvasta tarpeesta silloin, kun rentoutumiskeinona toimii ”aivoton komedia” tai ”toimintaleffa”. Minulle on syntynyt käsitys, että moista roskaa tarvitsevat yksilöt hädin tuskin syyllistyvät ajattelemiseen tuon roskan ulkopuolellakaan.

Minua voidaan syyttää diskursiivisesta kaksinnaimisesta, mutta otan riskin. Ihminen ei näet joka tapauksessa voi olla ajattelematta, joten ajattelu on syytä tehdä kunnolla, jatkuvasti, tauotta. Ihminen ei tarvitse ns. viihdettä, ns. aivojen nollaamista; tarpeita, jotka jälkikapitalistinen yhteiskunta on meille määrittänyt. Ja saanut meidät niihin uskomaan. Kun asia riisutaan paljaaksi, paljastuu samalla se, että kysymyksessä on lähes yhtä infantiili harha kuin elämän tarkoitus jonain todella syvällisenä ja universaalina kysymyksenä.

Vähiten viihteen tarpeessa on uskovainen. Uskovaisen tulisi ns. elää uskoaan todeksi. Minulle on kuitenkin syntynyt käsitys, että uskovaisten nuorten hengailu jää viinaksia vaille samalle älylliselle tasolle kuin kaiken maailman moukkienkin. Hengelliset asiat ovat puheenaiheina ”tylsiä” tai sitten niitä ei tarvitse käsitellä, koska ”mehän puhuttiin niistä jo solussa”. Hirveetä paskaa. Sekään ei riitä, että idioottimainen hengailukulttuuri kukoistaa yhteisten tilaisuuksien (nuorteniltojen) ulkopuolella, koska sama viihdejuntta iskee itse äksönin ytimeenkin. On ns. meininkiä, ns. ylistysbiisejä, ns. Herran kasvojen etsimistä. Kertosäekarsinat ja himmeiden valospottien horkka.

Minunlaiseni ihmiset leimataan tietysti ”katkeroituneiksi”. Meitä rakastetaan rakkauden ylijäämällä, sanoman vesittämisellä. Olemme kyynisiä idealisteja, joiden ulosanti on ”epärakentavaa”, koska siitä tulee niin hiton paha mieli. Emme näe asioiden ns. hyviä puolia, vaan pelkät ns. huonot puolet. Ns. taikinan hapate -vertaus ei ns. päde tässä tapauksessa. Ja niin edelleen.

Ketä Jeesuksen tuleminen kiinnostaa, kun Herran omillakin on jo avainmantransa ja om-tavunsa? Mutta hyvät ihmiset, ei duurikertosäe vielä ylistämistä korvaa. Paha sitä paitsi ylistellä, kun on jäänyt pohtimatta, mistä siinä koko hommassa mahtaa olla kysymys, niin, on ajateltu, että kaipa ne muut tietävät, kaipa se on tätä tällasta niin, ai mitä millasta no emmie tiiä ku mie en jaksa miettii mut Herra kyllä armossaan jne. jne. jne.

Kyllähän Herra tietysti armossaan juu, mutta mahtaako ns. taivasjunassa (taivaaseen menevä juna = metafora = trooppi, kielikuva) olla JÄTTIMÄINEN SKRIINI jossa pyörii hillsongit nonstoppina? Ja mie haluun mässyy & sipsei. Millon tää leffa alkaa. Noi on niin tylsii.